Nuuskakielto on typerä ja turha laki, joka tulee kumota

Nuuskan myyntikielto on typerä ja turha laki. Jokainen, joka tahtoo käyttää nuuskaa, saa sitä nykyään helposti ja vaivatta käsiinsä, vaikka poliitikot koittavat esittää, että nuuskan myyminen olisi kiellettyä Suomessa. Kysymyksessä on siis taas vaihteeksi laki, jota ei voi valvoa, joka ei vaikuta positiivisesti mihinkään ja josta ei ole mitään hyötyä. Tällaisia lakeja ei tulisi alunperinkään … Jatka lukemista Nuuskakielto on typerä ja turha laki, joka tulee kumota

Kannabiksen kieltolaki tappaa

Kannabiksen kieltolakia puolustellaan usein vetoamalla kannabiksen haittoihin ikään kuin dekriminalisoinnin tai laillistamisen kannattajat eivät olisi niistä tietoisia. Todellisuudessa asia on täysin päinvastainen. Yksi tärkeimmistä syistä, miksi kannabis tulee laillistaa, ovat nimenomaan päihteiden aiheuttamat haitat. Tarinat kannabiksen tai muiden päihteiden ongelmakäyttäjistä ovat tapahtuneet nykyisen päihdepolitiikan aikana. Nykyinen päihdepolitiikka ei siis ole estänyt niitä. Ihmisistä on tullut … Jatka lukemista Kannabiksen kieltolaki tappaa

Huumeissa on tulevaisuus

Kieltolait ovat keskimäärin yhtä fiksu idea kuin työntää peräsuoleensa porkkana ja toivoa, että se muuttuu kullaksi. Kieltolait ovat kaksiteräinen miekka, joka on survottu suoraan yhteiskunnan rintakehään ja käännetty pari kertaa. Ensinnäkin kieltolakien ylläpitäminen ja valvominen maksaa valtavasti rahaa, joka on pois kaikesta muusta, kuten terveydenhuollosta tai koulutuksesta. Toiseksi kieltolait vahingoittavat taloudellisesti hyödyllistä tuottavaa toimintaa joko … Jatka lukemista Huumeissa on tulevaisuus

Kannabiksen laillistaminen suojelee lapsia

Uuden tutkimuksen mukaan säännöllinen kannabiksen käyttö alle 18-vuotiaana pienentää älykkyysosamäärää. Saman tutkimuksen mukaan kannabiksen käyttö on kuitenkin turvallista yli 18-vuotiaalle. Sinällään tutkimuksen ei pitäisi yllättää ketään, sillä kehittyvien aivojen huumaaminen on kaikella maalaisjärjellä tyhmää, mutta toisaalta kannabiksella ei ole huomattu olevan juurikaan muuta haittaa aikuisille kuin se, että tekee mieli syödä suklaakakkua, vaikka lähi-Lidl on … Jatka lukemista Kannabiksen laillistaminen suojelee lapsia