Länsimaalainen transpandemia ja sen rujot seuraukset

Länsimaalaisessa maailmassa on käynnissä transpandemia. Transsukupuolisuus leviää ja tarttuu etenkin nuorten keskuudessa ja jättää jälkeensä surullisia ihmiskohtaloita, raunioituneita ruumiita ja jopa kuolemia.

Transpandemialla tarkoitan ilmiötä, jossa yhä useammat nuoret, joilla ei ole koskaan ollut minkäänlaista historiaa transsukupuolisten tai sukupuolidysforisten kokemusten kanssa, ilmoittavat spontaanisti olevansa transsukupuolisia. Transsukupuolisuus (tai pikemminkin ”transsukupuolisuus”) on räjähtänyt länsimaissa käsiin ja sen taustalla näyttäisivät olevan sosiaaliset tekijät. Se tarttuu kuin sosiaalinen virus.

Todellisia transsukupuolisia on olemassa. Samaan aikaan on yhä enemmän ja enemmän niitä, jotka kärsivät transsukupuolisuuteen liittyvistä tuntemuksista, kuten sukupuolidysforiasta, ilman todellista transsukupuolisuutta. Tämä kirjoitus käsittelee juurikin näitä jälkimmäisiä ja sitä, miten vahingollisesta ilmiöstä on kyse.

Transpandemian luonne

Sukupuolidysforia tai sukupuoliristiriita tarkoittaa henkistä tilaa, jossa ihminen kokee sukupuoli-identiteettinsä olevan ristiriidassa biologisen sukupuolensa kanssa. Niitä, jotka sukupuolidysforiansa seurauksena ryhtyvät vaihtamaan sukupuoltaan – transitioitumaan – kutsutaan transsukupuolisiksi tai transseksuaaleiksi.

Historiallisesti sukupuolidysforia on koskenut lähes yksinomaan miehiä ja heistäkin äärimmäisen pientä osaa. Esimerkiksi vuonna 2009 sukupuolidysforiasta kärsiviä miehiä oli vain yksi promille miehistä. Ennen vuotta 2012 ei ollut tieteellistä kirjallisuutta yhdestäkään tapauksesta, jossa 11-21-vuotias tyttö olisi kehittänyt sukupuolidysforian.

Viime vuosikymmenellä tilanne kuitenkin muuttui radikaalisti. Kokemukset sukupuolidysforiasta kasvoivat räjähdysmäisesti ja etenkin nuorten tyttöjen kohdalla. Nykyään enemmistö sukupuolidysforiasta kärsiviä ovat tyttöjä. Esimerkiksi Ruotsin terveysministeriön mukaan sukupuolidysforiasta kärsivien tyttöjen määrä on kasvanut 1 500% vuodesta 2008 vuoteen 2018 mennessä. Briteissä asiaa ryhdyttiin selvittämään, kun sukupuolenvaihtoa haluavien lasten määrän huomattiin kasvaneen 4 000%. Suomessakin transitiohoitoon hakeutuneiden määrä on kasvanut, etenkin nuorten tyttöjen kohdalla. Transitioleikkausten määrä on kuusinkertaistunut vuodesta 2003 vuoteen 2018. Vastaavaa tapahtuu kaikkialla länsimaissa.

Sukupuolidysforian taudinkuva on muuttunut radikaalisti siitä, mitä se aikaisemmin oli. Aikaisemmin vain hyvin pieni määrä lähes pelkästään miehiä kärsi sukupuolidysforiasta, mutta nykyään määrät kasvavat räjähdysmäisesti ja tauti koskee useammin nuoria naisia kuin miehiä. Osaltaan kasvua voi selittää suurempi tietoisuus ilmiöstä ja yhteiskunnan aikaisempaa suvaitsevaisempi asenne transsukupuolisia kohtaan. On kuitenkin epätodennäköistä, että se selittäisi näin suurta kasvua. Lisäksi tietoisuus ei selitä, miksi aikaisemmin lähes yksinomaan poikiin ja nuoriin miehiin kohdistunut ilmiö on nyt kääntynyt tyttöjen ilmiöksi.

Brownin yliopistolla toimiva lääketieteen tutkija Lisa Littman tutki tätä hälyttävää kasvua ja taudinkuvan muutosta. Hän haastatteli 256 transsukupuoliseksi itsensä kokevan lapsen vanhempia. 80% lapsista olivat ilmoittaneet olevansa transsukupuolisia ilman minkäänlaisia aikaisempia merkkejä sukupuolidysforiasta. Lisäksi suurella osalla transsukupuoliseksi kääntyneillä oli taustalla muita mielenterveysongelmia, kuten masennusta. Littman myös huomasi tutkimuksessaan, että transsukupuolisuuden kokemukset kasautuivat; jos yksi kaveriporukasta kertoi olevansa transsukupuolinen, oli paljon todennäköisempää, että pian samasta kaveriporukasta tai yhteisöstä tuli esille muita transsukupuolisia. Littmanin mukaan sukupuolidysforia tarttui samalla tavalla sosiaalisesti kuin anoreksia aikaisemmin. Hän antoi ilmiölle nimen ”rapid onset gender dysphoria”, eli äkillisesti puhkeava sukupuoliahdistus.

Littman joutui tutkimuksensa julkaisun jälkeen transaktivistien hyökkäyksen kohteeksi. Hänen väitettiin käyttäneen epätieteellisiä metodeja ja hänestä maalattiin kuva kristillisenä konservatiivina ja transfoobikkona. Todellisuudessa Littman oli poliittisesti vasemmalle kallellaan oleva liberaali ja uskonnolliselta taustaltaan juutalainen, joka ei harjoita uskontoaan. Lopulta transaktivistien painostus kävi niin kovaksi, että Littmanin tutkimus otettiin julkaisun jälkeen uudelleen arvioitavaksi, mikä on täysin poikkeuksellista tieteessä.

Uudelleenarvioinnissa ei kuitenkaan huomattu mitään metodologisia virheitä tai vääriä tuloksia. Hänen tutkimuksensa oli yhtä pätevää kuin muukin vertaisarvioitu tiede ja se kesti sekä uudelleenarvioinnin että transaktivistien ideologisen painostuksen. Siinä oli käytetty täysin identtisiä menetelmiä kuin muissakin vastaavassa tutkimuksessa eikä siitä löydetty valheita tai vääristelyä. Uudelleenarvioinnin vuoksi sitä voidaan pitää kovempana tiedettä kuin valtavan monia muita vastaavia tutkimuksia.

Myös Suomessa on havaittu vastaavaa äkillisesti puhkeavaa sukupuoliahdistusta etenkin tytöillä. Yhä useampi hoitoon hakeutuva sanoo, etteivät he ole lapsena kokeneet sukupuolen suhteen ristiriitaa, tai että he eivät silloin ajatelleet sukupuoltaan. Sukupuolidysforia on puhjennut vasta murrosiässä. Transpoliklinikan psykiatri Teemu Kärnän mielestä olisi aika keskustella siitä, onko yhteiskunnassa asioita, jotka ruokkivat sukupuoliristiriidan syntymistä ja eritoten nuorille naisille.

Pelkään, että kun asiakkaiden määrä on näin rajusti kasvanut, taustalla on muitakin syitä kuin rohkaistuminen tai todellinen sukupuoliristiriita,” Kärnä kommentoi.

Kärnän mukaan sukupuolidysforian tunne on todellinen, mutta se voi selittyä muillakin asioilla kuin transsukupuolisuudella. Muutkin ongelmat voivat aiheuttaa samaa tunnetta. Kun omaa pahaa oloa on vaikea käsitellä, sille haetaan selitystä ulkoapäin. Nainen, joka kokee itsensä alistetussa asemassa olevaksi, saattaa alitajuisesti yrittää päästä ongelmistaan vaihtamalla sukupuolensa mieheksi. Kärnän mukaan hoitoja ja sen muotoja tulisi harkita ja kokeilla pidempään eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja.

Aikaisemmin sukupuolidysforia koski ensisijaisesti miehiä, mutta nykyään transhoitoihin hakeutuu yhä nuorempia tyttöjä.

Transpandemia on verrattavissa anoreksiaan

Wall Street Journalin toimittaja Abigail Shrier tutki modernia transepidemiaa ja kirjoitti vuonna 2020 aiheesta kirjan Irreversible Damage: The Transgender Craze Seducing Our Daughters. Kirjaa varten Abigail haastatteli alan asiantuntijoita, transsukupuolisia, heidän läheisiään sekä transaktivisteja ja -vaikuttajia. The Economist valitsi kirjan samana vuonna vuoden kirjaksi. The Times kutsui kirjaa yhdeksi vuoden parhaista kirjoista.

Shrierin teoksen mukaan transepidemia leviää nuorten, ensisijaisesti valkoisten nuorten naisten ja tyttöjen keskuudessa samaan tapaan kuin bulimia ja anoreksia levisivät aikaisempina vuosikymmeninä. Julistautumalla transsukupuolisiksi nuoret naiset saavat sosiaalista arvostusta ja statusta kaveripiireissään. Tämä selittää muun muassa sitä, minkä vuoksi yhdestä kaveripiiristä nousee usein tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköinen määrä transsukupuolisia. Monille nuorista transsukupuolisuus vaikuttaisi myös olevan keino kokea itsensä uniikiksi ja käsitellä teini- ja murrosikään kuuluvia ongelmia sekä yhteiskunnan paineita. Shrier myös yhdistää ilmiöön muut valkoisten nuorten naisten kokemat vaikeudet, kuten länsimaissa räjähdysmäisesti kasvaneet mielenterveysongelmat.

Shrierin mukaan myös sosiaalisella medialla on roolinsa asiassa. Juuri kuten aikaisempina vuosikymmeninä Internetissä levisivät erilaiset anoreksiaan kannustavat ”proana”-sivustot ja keskustelupalstat, nykyään netissä on useita yhteisöjä, joissa kannustetaan transsukupuolisuuteen. Lisäksi Instagrammissa ja YouTubessa ovat saaneet suosiota monet somejulkkikset, joiden sanomana on mitätöidä biologisen sukupuolen merkitystä ja vastaavasti korostaa sitä, miten kuka tahansa voi valita sukupuolensa. Kirja kuvailee monia tapoja, miten Internetiin on muodostunut eräänlainen transkupla, joka kannustaa transsukupuolisuuteen, ylistää transsukupuolisuutta ja jakaa jäsenilleen statusta, mikäli nämä julistautuvat transsukupuolisiksi.

Lisää pökköä pesään lyövät myös perinteinen media ja yhteiskunta laajemmin. Jo päiväkodissa saatetaan kysyä, että tuleeko lasta kutsua tytöksi, pojaksi vai joksikin muuksi. Tarkkarajaisen ja selkeän sukupuolisen käsitteen lisäksi transaktivistit ovat lanseeranneet ”genderin”, eli sukupuoli-identiteetin käsitteen, jota pyritään nostamaan varsinaiseksi sukupuoleksi. Transaktivistit myös aktiivisesti savustavat pois työpaikoiltaan, kouluista tai muusta yhteisöistä niitä, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan tai kyseenalaistavat mitään transaktivistien kannattamasta gender-retoriikasta. Yleisesti ottaen yhteiskunta on muuttunut otolliseksi synnyttämään transepidemian. Ja tämä epidemia on vaarallinen.

Transpandemia tuhoaa nuoria naisia

Oikeasti transsukupuolisuudesta kärsivälle transhoidot voivat olla hyödyllisiä. Transitiohoitojen on todettu lievittävän sukupuoliristiriidasta ja kehodysforiasta kärsivän henkilön masennus- ja ahdistusoireita. Se voi myös parantaa henkilön psykososiaalista toimintakykyä ja elämänlaatua. Sukupuolenkorjaus myös vähentää itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhayrityksiä.

Sen sijaan jos sukupuolidysforia johtuu jostain muusta syystä kuin aidosta transsukupuolisuudesta, voi niistä seurata massiivista ja peruuttamatonta vahinkoa. 2019 julkisuuteen tuli ennen itsensä transsukupuoliseksi kokenut Nita, jolle oli ryhdytty tekemään transitiohoitoja sukupuoliristiriidan korjaamiseksi. Myöhemmin Nita tajusi, ettei hän olekaan transsukupuolinen ja alkoi katua hoitoja. Pysyvä vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

Nitan tarina on vastaava kuin mistä monet Shrierin haastattelemat kertovat. Hän ajautui transsukupuolisuuteen ystäväpiirinsä kautta. Hänen lähipiirissään oli paljon transsukupuolisia, minkä seurauksena hänen oli itsensäkin helppoa rakentaa ”transnarratiivi”. Hän oli ollut aina poikatyttö ja transympäristönsä vuoksi hänen oli helppoa selittää se sillä, että hän oli syntynyt väärään sukupuoleen. Hän kuuli ystäväpiiriltään pelkästään yksipuolisia tarinoita transsukupuolisuudesta. Hän käytti transmyönteisiä foorumeita, joilla kehitettiin katkaisemaan välit niiden kanssa, jotka kyseenalaistivat Nitan transsukupuolisuuden.

”Kuulin tosi usein väitteen, että kaikki epäilykset ovat oikeasti vain sisäistettyä transfobiaa. Siinä tilanteessa oli helppo työntää omat epäilykset pois,” Nita kertoo.

Kun Nita vuosia myöhemmin tajusi sukupuolidysforiansa johtuneen muista mielenterveysongelmista, hän oli jo poistattanut rintansa ja käyttänyt testosteronia. Nitasta ei tule enää koskaan sitä samaa naista, joka hän oli ennen hoitoja tai joksi hän olisi kasvanut, mikäli hoitoja ei olisi koskaan aloitettu. Transhoidot aiheuttivat pysyvää tuhoa hänen keholleen.

Osa transaktivismista pyrkii aktiivisesti lisäämään transsukupuolisten määrää ja estämään oman sukupuoli-identiteetin löytämisen. (KUVA: Jwslubbock CC-A-SA-4.0)

Nitan tarina on kuitenkin pientä monen muun rinnalla. Musta orkidea -blogia ylläpitävä pseudonyymi Sametti koki paljon karumman kohtalon. Sametti otti hormoneja ja häneltä poistettiin sekä munasarjat että kohtu. Hormonien vuoksi Sametti alkoi kaljuuntua, hän menetti yhteyden tunteisiinsa ja hän sai voimakasta verenvuotoa. Myöhemmin Sametti tajusi olevansa lesbo ja lopetti transitiot. Hän ei kuitenkaan tule enää koskaan palaamaan siksi, mitä hän aikaisemmin oli.

”Olen jumissa ikuisessa helvetissä. Kaikki ihmiset näkevät kilometrien päästä, etten ole normaali. En pääse sitä pakoon, enkä voi sitä peitellä,” Sametti kertoo.

Mira ryhtyi transitioon teini-ikäisenä ja eli miehenä 26-vuotiaaksi asti, jolloin hän tajusi, ettei olekaan oikeasti transsukupuolinen. Hän oli ottanut hormonihoitoja ja häneltä oli poistettu rinnat ja munasarjat. Mira ei voi koskaan tulla raskaaksi luonnollisella tavalla, hänellä tulee aina olemaan miehekäs ääni ja hän joutuu käyttämään lisähormoneja pitääkseen hormoninsa naiselle normaalilla tasolla.

Minulla ei ole kunnollista omaa hormonituotantoa enkä voi tulla raskaaksi luonnollisella tavalla,” Mira kertoo.

Nina, Sametti ja Mira eivät ole ainoita transitiota katuvia ihmisiä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka paljon näitä katuvia on. Suomessa aloitettiin vuonna 2019 tutkimus katuvien selvittämiseksi, mutta sen tulokset eivät ole vielä selvillä. On mahdollista, että määrä on pieni, mutta on myös mahdollista, että määrä on suuri. Varmaa on kuitenkin se, että mitä enemmän transitiohoitoja halutaan ja annetaan, sitä useammin tulemme myös kohtaamaan näiden naisten kaltaisia traagisia tapauksia. Transpandemia ja transaktivistien jopa kannustava suhtautuminen transhoitoihin ovat tuhonneet elämiä ja unelmia ja tulevat tekemään sitä myös tulevaisuudessa.

Ylivertaisesti suurimmalla osalla, noin 70% sukupuolidysforia menee itsestään ohi ajan kanssa. On normaalia, että teinit ja murrosikäiset hakevat identiteettiään ja ovat epävarmoja omasta itsestään. Kun ihminen kasvaa normaalisti, identiteetti yleensä vahvistuu ja ihminen oppii hyväksymään itsensä paremmin sellaisena kuin hän on. Se on osa aikuiseksi kasvamista.

Jos tätä prosessia kuitenkin häiritään ehdottamalla ja tyrkyttämällä transsukupuolisuutta, voidaan päätyä helposti tilanteisiin, joissa nuoren keho myrkytetään hormoneilla, hänen mielenterveytensä tuhotaan vierailla ajatuksilla ja hänen terve kehonsa silvotaan turhaan. Sen jälkeen hän ei voi enää koskaan kasvaa terveeksi naiseksi tai mieheksi, joka hänestä olisi ilman transitiohoitoja tullut.

Sametti kertoo Musta Orkidea -blogissaan ja YouTube-kanavallaan omista transhoidoistaan varoittavana tarinana muille naisille. (KUVA: Musta Orkidea YouTube)

Pandemian Pysäyttäminen

Transaktivismin laajamittainen kritiikki on tarpeellista. Transaktivistit haluavat mielellään esiintyä kaikkien transsukupuolisten suulla, vaikka todellisuudessa he edustavat pientä ja äänekästä joukkiota, jonka kanssa lähellekään kaikki transsukupuoliset tai transsukupuolisiin suvaitsevaisesti suhtautuvat eivät ole samaa mieltä. Transaktivismi ei myöskään jää pelkästään transsukupuolisten oikeuksien edistämiseen, vaan se pyrkii laajamittaisemmin muuttamaan yhteiskuntaa ja jopa lisäämään transsukupuolisuutta. Sekä median että yhteiskunnan tulee laajamittaisesti tiedostaa, että transaktivistit eivät edusta transsukupuolisia ryhmänä.

Sukupuolta ei pidä tehdä missään tapauksessa ilmoitusasiaksi ja kaikki sitä vaativat aloitteet tulee hylätä. Jos sukupuolesta tehdään pelkästään ilmoitusasia, joka ei vaadi minkäänlaista psykiatrista tai lääketieteellistä tutkimusta, tulee se todennäköisesti lisäämään entisestään transitioita ja sitä kautta myös transition katumisia ja tuhottuja sekä silvottuja elämiä.

Transpolin tulee tiukentaa entisestään seulaa, josta on päästävä läpi ennen transhoitoja. Jokaisen transhoitoja hakevan kanssa on ensin tehtävä perusteelliset tutkimukset ja hoitaa kaikki muut mahdollisesti sukupuolidysforiaa aiheuttavat ongelmat pois ennen kuin kenellekään tulee tarjota näitä pysyviä muutoksia aiheuttavia hoitoja.

Nuorille ei pidä tarjota lainkaan pysyviä muutoksia aiheuttavia hoitoja. Ylivertaisesti suurimmalla osalla nuorista kokemukset sukupuolidysforiasta menevät itsestään ohi. Nuorille on taattava mahdollisuus kasvaa normaalisti ja ilman puuttumista heidän fyysiseen tai psykologiseen kehitykseensä. Nuoren identiteetti ei ole vielä valmis, vaan vasta kehittymässä.

Jos henkilö itse harkitsee transhoitoja, hänen on hyvä ymmärtää, että ne eivät ratkaise hänen kaikkia ongelmiaan. Lääketieteellisesti näyttää selvältä, että monille sukupuolidysforiasta kärsiville transitiohoidot ovat tehokas tapa parantaa elämänlaatua. Tästä huolimatta on hyvä ymmärtää, mitä elämä niiden jälkeen on. Transsukupuolinen pysyy ikuisesti sen biologisen sukupuolen edustajana, johon hän syntyi. Hänestä ei tule koskaan täysin toista sukupuolta, vaan esimerkiksi hänen luustonsa ja geeninsä tulevat aina olemaan hänen alkuperäistä sukupuoltaan. Luultavasti henkilö joutuu koko loppuelämänsä syömään hormoneja. Myös itse hoitoihin liittyy riskejä ja ne voivat mennä pahasti pieleen.

Transpandemia tulee hoitaa, koska se on anoreksian tavoin haitallinen yhteiskunnalle ja ennen kaikkea nuorille. Se on haitallinen myös oikeille transsukupuolisille. Se hämärtää käsityksiä transsukupuolisuudesta ja trivialisoi transsukupuolisten kokemuksia, ongelmia ja elämää. Transpandemia on tuhonnut jo lukuisia elämiä ja se tulee tekemään niin vielä aivan liian monelle ennen kuin tämä hulluus sammuu.

2 vastausta artikkeliin “Länsimaalainen transpandemia ja sen rujot seuraukset

  1. Kiitos, erittäin asiallinen kirjoitus! Juridisen sukupuolen itsemäärittelystä pitäisi käydä kunnollinen julkinen keskustelu.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s